Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
[ ]
23.10.2007 - 20:56

Keskiviikkona 10.9 otettiin uusiksi hiehojen etsintäoperaatio. En tiedä olisiko tästä mitään hyötyä enää, hiehot ovat olleet kuitenkin jo yli viikon karkuteillä ja kunto on tainnut kohota aikalailla. Hiehot oli nähty 3km päässä tilasta. Hiehoille oli viety ruokaa pellolla olevaan latoon muutamana päivänä ja ne ovat käyneet siellä syömässä. Tarkoitus olisi ajaa hiehot latoon, jos vaan mahdollista. Etsittiin alkuun autosta päin mahdollisia jälkiä ja yhdet aika tuoreen näköiset löysimme. Gisa ulos autosta ja jäljestämään. Gisa jäljesti reippaaseen vauhtiin eli taisi olla aika tuoreet jäljet. Jäljet lähti siihen suuntaan, missä oli pelto ja lato, mihin eläimiä oli ruokittu. Osa porukasta lähti autoilla pellolle ja pian tuli myös puhelu että hiehot on nähty siellä pellolla. Oikaisimme tietä pitkin kyseiselle pellolle, hiehot oli tietenkin hävinneet taas maisemista. Hiehot olivat seisoneet keskellä peltoa, joten nostin Gisan kanssa siitä jäljen ja Gisa lähti oitis jaljestämään metsää kohti. Päästin Gisan irti metsän päästyämme, koska siellä oli aika hankala liikkua hihnan kanssa. Gisa jäljesti ojan pohjaa pitkin noin 30 metriä mun edellä. Yhtäkkiä Gisa haukahti ja kääntyi katsomaan mua kohti, arvasin että se on nähnyt hiehot. En itse nähnyt mitään, tulin sen verran Gisaa jäljessä, joten käskytin Gisaa oikealle taakse. Niin se läks! Juoksin perässä aukealla, mutta eihän sielä enää mitään näkynyt eikä kuulunut, uskomatonta miten hiljaisesti ja nopeasti hiehot pystyy metsässä liikkumaan. Pian tuli puhelu ja hiehot ja Gisa olivat jossain mun vasemmalla puolella ihmisten luona ja Gisa piti niitä paikallaan. Yritin sitten neuvoa puhelimessa että miten sen kanssa toimitaan :-) Pian he soittivat uudestaan ja hiehot olivat lähteneet johonkin ja koira oli myös hukassa... käskin huutaa koiran takaisin, koska en halunnut että sekin häviää johonkin kilometrien päähän... löysin vihdoin muut ja koirakin oli tallella. Pian tulikin soitto loppu porukalta ja sanoivat että hiehot on nyt tulleet pellolle takaisin eli juuri sinne mihin oli tarkoitus ne tuodakkin :-) Metsästä näin että hiehot seisoskeli keskelä peltoa, lähetin Gisan sinne ja Gisa kaarsi hiehojan taakse ja ne pysyivät hyvin rauhallisesti paikoillaan. Appajee kun ne näkivät että pellolle aikoo tulla myös ihmisiä, ne lähti lujaa ja määrätietoisesti juoksemaan pois päin häntä pystyssä ja korvat luimussa.... Gisa kaartoi eteen ja juoksi suurinpiirten takaperin niiden edellä mutta turhaan, hiehot eivät reagoineet koiraan enää mitenkään vaan painelivat kuin hirvet menemään. Kutsuin Gisan pois... kyllä siinä oli nyt meidän työt tehtynä, turha enää yrittää. Hiehot jäi siis elelemään edelleen metsään.

16.10.2007 - 15:55

On vähän nämä kirjoitukset jäänyt taas kirjoittamatta... ei laiskuutta vaan on ollut niin paljon tekemistä viime aikoina :-) Gisan kanssa ollaan pariin otteeseen oltu tositoimissa Ylistarossa, karanneita hiehoja "metsästämässä". Jehun kanssa on treenattu paimennusta perusrataa varten :-) ja Jehulla on käynyt myös morsian kylässä. Tokoiltukkin on maneesilla.

Niin...Gisan kanssa tosiaan käytiin Ylistarossa tiistaina (2.9) etsimässä karanneita hiehoja (3kpl). Hiehot olivat kolmatta päivää karkuteillä ja aika kaukana kotoaan (n.2-3km). Hiehot oli nähty viimeksi aamulla metsässä ja suuntasimme sinne koiran kanssa. Jonkin aikaa etsittyämme, Gisa katosi :-) Ja pian soi puhelin että hiehot on löytynyt ja kuulemma koirakin on siellä. Hyppäsimme autoon, sillä pääsisimme metsän toiselle puolelle nopeiten. Hiukan siinä tuli tuskan hiki kun tiesin että koira on paikalla mutta kukaan ei tiedä miten sitä käytetään :-(   Paikalle päästyä hyppäsin autosta ja juoksin rinnettä ylös metsään katsastamaan tilanteen. Siellähän ne oli naapurin isäntä, hiehot ja Gisa. Mies oli nähnyt hiehot ja viheltänyt Gisan paikalle (joka oli kuulemma tullut sata lasissa) ja näyttänyt Gisalle että tuolla ne hiehot nyt on, mene hakeen! Ja Gisa oli tehnyt töitä käskettyä, kerännyt hiehot kasaan metsästä ja tuonut ne siihen :-) Hetki siinä mietittiin toimintasuunnitelmaa ja päätettiin sitten kuljettaa hiehot pellolle metsästä. Ei ollut ihan helppoa hommaa, metsä oli aikamoista ryteikköä, välillä ei näkynyt koiraa, eikä hiehoja, eikä paljon mitään muutakaan :-) Hiehot kuitenkin saatiin siirrettyä pellolle ja olivat muuten aika liikkuvaista sorttia. Päätettiin lähteä kuljettamaan niitä tietä pitkin tilalle. Välillä hiehot yritti poiketa pellolle, mutta Gisa sai käännytettyä takaisin. Hiehot meni edellä tietä pitkin ja Gisa jarrutti niiden vauhtia edellä, parempi olisi ollut jos olis itse päässyt sinne eteen, mutta nyt alkasi näyttää siltä että sinne on aika hankala päästä ja hiehot alkasi kiihdyttää vauhtiaan. Gisa oli jo tosi väsynyt, nyt taisi tulla ensimmäisen kerran vastaan se että Gisa väsyy :-) 1,5 kilometriä tultua hiehot poikkesi yhtäkkiä pelolle ja lähtivät vetämään täyttä vauhtia metsää kohti, kutsuin Gisan pois, se oli ihan poikki. Nyt täytyis olla toinen koira täydessä terässä.....ajattelin että voisin kokeilla Jehua, mutta auto oli siellä metsässä ja Jehu siellä autossa. Kaveri lähti hakemaan jehua. Hiehoista ei näkynyt jälkeäkään. Sitten tuli puhelu että hiehot ovat tulossa kohti omaa tilaansa :-) Ne olivat palanneet tielle takaisin. Eikun auton kyytiin ja paikan päälle. Hiehot saatiin ajettua takaisin aitaukseen josta olivat lähteneetkin. Nyt tarvisi saada vielä hiehot navettaan. Ihmiset oli muurina toisella puolella ja ajaisin koiran kanssa hiehot niitä kohti ja siitä hiehoilla olisi mahdollisuus kääntyä ainoastaan oikealle navetalle johtavalle kujalle. Vasemmalla puolella oli joki. Otin Jehun apuun ja Jehu ajoikin hiehoja rauhallisesti kohti ihmismuuria. Hiehot käveli rauhallisesti eteen päin kunnes yksi joukosta päätti lähteä rynnimään ja paineli ihmismuurin läpi muut perässään :-( Ja lujaa menivätkin... En päästänyt Jehua perään, en usko että se saisi vielä pysäytettyä vauhkoa hieholaumaa, pitäisi olla enemmän "työkokemusta". Sitten tajusin että siinä laumassahan oli tosiaan yksi uusi hieho mukana, joka ei ollut alunperin ollut karkuteillä. Ja sillähän ei ollut mitään kokemusta paimenkoirista, se oli luultavasti se joka lähti painelemaan edellä :-( No joka tapauksessa aitaukseen jäi yksi karkureista ja yksi uusi lähti reissuun mukaan. Kävin vielä Gisan kanssa katsomassa mihin hiehot painelivat, jäljet johti lähimetsään. Toistaiseksi saisivat nyt jäädä sinne...

15.08.2007 - 13:03

Siirrettiin Gisan kanssa 4 hiehoa laitumelle. Nyt niitä on tosi mukava ja helppo siirtää kun saatiin rakennettua pieni aitaus navetan oven eteen. Aamulla laitettiin hiehot aitaukseen ja siinä ne kerkesi totutella rauhassa ulkoilmaan ja auringon paisteeseen. Puolelta päivin sitten siirrettiin ne laitumelle ja Gisa sai hoitaa homman. Tehtiin vielä sähkölangasta kuja laitumelle niin samalla saivat totutella sähköönkin. Siirto sujui tosi hienosti ja rauhallisesti :-) Gisa on kyllä parhaimmillaan oikeissa töissä.

Viime perjantaina kävin Gisan kanssa liinassa kiertämässä aitausta ja sillä meinaa totaalisesti mennä hermot kun pitää mennä pienessä tilassa ja liinassa. Mä en saa siihen yksinkertaisesti tarpeeksi painetta, enkä kiertämään aitausta niin ettei se tuijottaisi eläimiä. Huh, huh, hiki sen kanssa tulee, tuskanhiki :-) Sitten siinä kävi niin kuin pelkäsin, Gisa puri hiehoa kintereeseen tosi nopeasti, hieho säikähti ja tietenkin potkaisi ja liina kiertyi sinne jalkojen joukkoon :-( Gisa jäi jalan alle ja näytti siltä että nyt kävi tosi pahasti. Gisa vinkaisi lujaa, hieho väisti ja sitten Gisa jatkoi taas hommia! Voi kiesus mikä tahto sillä on tehdä töitä! Sain suurinpiirtein väkisin repiä sen pois aitauksesta, jotta sain tarkastettua kuinka kävi. Ei onneksi mitenkään! Gisa on kunnossa :-) Taidan jätää nuo liina yritykset pois Gisan treeneistä, se tahtoo vaan nostaa kierroksia. Siinä vaan palaa hiat molemmilta.

17.07.2007 - 23:37
Gisa kunnostautui tänään paimennushommissa. Otin Gisan mukaan päivällä navettaan. Kävin talikoimassa rehuja lehmille ja kun homma oli valmista tulin navetasta ulos ja Gisa suihkasi samantien navetan nurkan taakse. Kutsuin sitä mutta kuurolta vaikutti, joten menin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Saima lehmä seistä törötteli navetan ulkopuolella, se oli huomaamattani päässyt irti ja tullut sivuovesta ulos. Gisa piti sitä paikoillaan navetan seinää vasten :-) Saima on kiimassa, joten oletin että tästä voi tulla isompikin härdelli. Kävelin navetan ovelle ja Gisa toi lehmän sisälle, oikein hienosti :-) Olipas helppohomma! En kyllä käsitä miten en navetassa huomannut että yksi poistui paikalta tai sitten se oli jo hetken aikaa siellä ollut.
29.06.2007 - 17:00

Kävin Jehun ja Gisan kanssa paimentamassa lampaita Rannan Päivin luona, Keuruulla. Kolme lammasta asusteli pienellä metsäläntillä. Kuljetettiin lampaat naapurin rehupellolle harjoituksia varten. Jehu paimensi ensin, siitä löytyy juttua Jehun omasta blogista. Gisa pääsi paimentamaan lampaita pitkästä aikaa. Edellinen kerta taitaa olla silloin kun Gisa suoritti perusradan. Syy miksi ei olla paimennettu on se että Gisa on vähän turhan "raju" niiden kanssa :-) Mä en ole saanut siihen oikein mitään neuvoja, miten sen kanssa tulisi toimia. Kullan arvoisia vinkkejä sain viime syksynä Gunnelin kurssilta, jossa oli Jehun kanssa. Silloin tajusin että sille voi tehdä jotain, voi kun olis saanu nuo vinkit vaan pari vuotta aikaisemmin. Ei olisi turhaa tarvinut kartaa lampaita Gisan kanssa.

Gisalle saatiin oikein hyvät treenit. Päivi piti lampaita paikalla, (yksi niistä oli kiinni remmissä) joten pystyin keskittymään koko ajan Gisaan ja siihen että se ei hyökkää lampaita kohti. Lauma oli sopivan pieni ja pystyin melkein koko ajan olemaan niiden ja Gisan välissä ja samalla painostamaan Gisaa ulos päin ympyrällä. Molemmat suunnat meni hyviin, mutta tuntuu kuin Gisa oikein odottaisi sitä, koska mun ote herpaantuu ja pääsisi vähän pöläyttämään lampaita.

Otettiin myös kuljetusta. Gisa tulee nätisti tietylle etäisyydelle ja jos lampaat toppaa, se ei malta odottaa että ne lähtee taas liikkeelle ja käy sitten pöläyttämässä ne. Tähän oli vähän hankala puuttua lampaiden toiselta puolelta, joten päätin ottaa pois päin ajoa liinan kanssa. Nyt kun tuli se sama kohta, jonka Gisa ratkaisisi mielellään puremalla, käskin Gisaa ottamaan vain muutaman askeleen lampaita kohti ja sitten pysymään maassa ja odottamaan niin kauan että lampaat lähtee jatkamaan matkaa. Näitä otettiin usea toisto ja Gisalla oli vähän hölmistynyt ilme välillä :-) Aivan kuin se olisi miettinyt että:  Ne siis lähtee liikkeelle vaikka vaan tuijotan tässä, enkä tee mitään :-) Tästä oli selvästi apua, kun otettiin uudelleen kuljetusta, Gisa oli selvästi rennompi ja malttoi paremmin odottaa ja malttaa mielensä.

Otettiin myös yksi haku oikealta (Gisan parempi puoli) Jätin Gisan toiseen päähän peltoa ja meniin itse lammaslauman lähelle. Meni hyvin siihena asti kunnes Gisa meinasi jo kello kahden kohdalta kääntyä laumaa kohti, painostin sitä kävelemällä itse kohti ja kaarta oikealle. Siitä Gisa jatkoi hyvin matkaa kello kahteentoista, sitten pyysin maahan ja otettiin pieni pätkä kuljetusta. Lopetin sen harjoituksen siihen meni niin loistavasti pitkästä aikaa :-) Treenien päätteeksi Gisa sai kuljettaa lampaat metsänl äpi aitaukseen, tällaiset työhommat on Gisan mielestä paljon järkevämpiä juttuja  :-) 

24.02.2007 - 22:48

Paimennuskuvia viime kesältä 2006